Tämän tekstini olisin ehdottomasti halunnut lukea jo kaksi vuotta sitten. Se sopii sinulle, jos olet miettimässä, olisiko järkevää ottaa sijoittaja, miten kirjoittaa siihen liittyvä sopimus tai mitä, jos huomaat olevasi tilanteessa, jossa et enää tee päätöksiä, joihin itse uskot. Olen vastikään ostanut yhden Online Casino Suomen sijoittajista ulos ja haluan kertoa, miksi päädyin tähän ratkaisuun.
Marraskuun lopussa istuin tiimini kanssa palaverissa Helsingissä. Pöydän toisessa päässä meille esiteltiin kaavioita, jossa Online Casino Suomen sisällöntuotannon pitää tuplaantua seuraavan kolmen kuukauden aikana. Jäin tuijottamaan esitystä muutamaksi minuutiksi ja samalla tajusin tärkeän tosiasian. Jos nyt nyökkään tähän ideaan, lopettaisin rakentamasta sitä sivustoa, jonka olen itse perustanut. Kaikki kulminoitui siihen hetkeen enkä sinä yönä saanut nukutuksi.
Miten luovuin osasta kontrollia ymmärtämättä sen seurauksia
Kun perustin Online Casino Suomen vuonna 2020, minulla oli varsin selkeä näkemys, miten sivuston on palveltava lukijoita. Olin pelannut kasinoilla ja monet asiat onnistuivat paremmin, kun olin opetellut ne ‘kantapään’ kautta. Autoin ja neuvoin ystäviäni kasinopelien suhteen. Lopulta olin valmis laajentamaan osaamiseni sivustolle, joista olisi hyötyä suomalaisille pelaajille.
Toiminta laajeni vähitellen ja vuoden 2022 alussa olin siinä tilanteessa, että tarvitsin apua tekstien tuottamiseen. Siinä vaiheessa sijoittaja tuli mukaan kuvioihin ja se mahdollisti käytännössä sen, että pystyin palkkaamaan lisää väkeä eli ensin Sinin ja myöhemmin Emilian. Yhteistyökumppanillani oli myös käsittämättömän hyvät verkostot alan ihmisiin.
Sopimusvaiheessa hänen kanssaan minun olisi pitänyt olla tarkempi. Siihen kirjattiin liian monta yksityiskohtaa, jossa luki ‘hoidetaan myöhemmin’. Niihin olisi pitänyt käyttää aikaa enemmän, sillä niitä ei loppujen lopuksi koskaan hoidettu. Siinä vaiheessa se ei lainkaan häirinnyt, koska kaikki soljui eteenpäin varsin hyvin.
En voi moittia alkua, sillä taloudellinen puoli meillä oli hyvässä kunnossa. Villen palkkasin mukaan vuoden 2024 joulukuussa. Liikevaihto, näkyvyys ja tiimi kasvoivat siis tasaisesti ja meillä oli todella hyvä meininki tekemisessä. Jossain vaiheessa kuitenkin aloin havahtua siihen, että rakensimme sivustosta jotakin muuta kuin mitä alun perin oli tavoitteena.
Hetki kun tajusin tekeväni päätöksiä joiden takana en seisonut
Strategiapalaverit alkoivat muuttua itselleni yhä tukalammiksi. Koko ajan takaraivossa oli tunne, etten tee sitä, mitä haluaisin tehdä. Sisältöpäätökset tehtiin jatkuvasti hakuoptimointi edellä eikä siinä edes ajateltu lukijaa, joka oli aikaisemmin ollut kaiken tekemisen keskipisteenä.
Pahin hetki oli se, kun eräs hyvä tuttuni totesi minulle, että ‘luen OCS:ää nykyään vähemmän kuin aikaisemmin’. Silloin minulle valkeni, että todellakin teen asioita väärin, mutta en välttämättä täysin hahmottanut, mikä meillä menee pieleen. Kunnes maaliskuussa tajusin, että en enää muista, milloin olin viimeksi ollut ylpeä julkaisusta.
Se oli myös hetki, kun lopulta tajusin, että sijoittaja teki jatkuvasti päätöksiä, joita en hyväksynyt. Silti toteutin päätöksen toisensa jälkeen, perustelin niitä itselleni ja tiimille sekä edustin niitä myös ulospäin. Silloin ymmärsin, että olin sopeutunut toimimaan arvomaailmastani vastaisesti. Tajusin myös, että asialle on tehtävä jotakin ja nopeasti.
Kontrollin takaisinottaminen vaati kolmea vaihtoehtoa pöydälle
Minun oli aluksi mietittävä omat vaihtoehtoni ja vasta sen jälkeen voisin harkita tarkemmin, mitä on tehtävä.
Vaihtoehto 1: jatkan edelleen kompromisseilla ja se olisi käytännössä kaikkein helpoin lyhyellä tähtäimellä. Tosin tämä ei korjaisi tilannetta millään lailla vaan se lopulta tulisi tuhoamaan koko sivuston sekä itseni pikkuhiljaa.
Vaihtoehto 2: lähden itse, vaikka olen perustaja ja jätän tavallaan tiimini tuuliajolle. Sopimuksen mukaan voisin sen tehdä. Siinä vaiheessa perustamani sivusto jäisi tuuliajolle. Siitä syystä, että olin itse vienyt sitä suuntaan, johon en uskonut.
Vaihtoehto 3: ostaa sijoittaja ulos. Tämä vaihtoehto on kallis ja riskialtis. Se vaatii kaiken, minkä olen säästänyt eikä sekään ihan riittäisi. Tämä on kuitenkin vaihtoehto, jossa saisin kontrollin takaisin ja voisin jatkaa sivuston kehittämistä omalla tavallani.
Päätös ei missään nimessä ollut helppo. Vaihtoehto 2 olisi ollut kaikkein helpoin, mutta minusta ei ole vastuun pakoilijaksi. En pysty jättämään hyvää tiimiä sivuston kanssa tuuliajolle eikä kompromissikaan ollut enää mahdollinen. Joten päätin ostaa sijoittajan ulos ja jatkaa omaa suuntaani.
Mitä jouduin pelkäämään
Ison päätöksen tekeminen ei ole koskaan helppo. Perheen kanssa keskusteltiin, onko päätöksessäni mitään järkeä ja mitä tapahtuu, jos päätökseni onkin väärä. Henkilökohtaisella tasolla kipuilin pitkään, kun mietin mahdollista epäonnistumista.
Oston rahoittaminen vei suurimman osan säästöistä ja peloksi jäi edelleen tulevaisuus. Mitä jos teinkin virhearvioinnin ja seuraava neljännes epäonnistuu. Silloin minun on pakko myöntää, että ratkaisuni ei ollut oikea.
Vastuu jää kokonaan itselleni, sillä huonoista päätöksistä voin vain katsoa peiliin. Jokainen päätös, hyvä tai huono, tulee tästä lähtien itseltäni. Olenko siihen riittävän kokenut, että voin kantaa kaikesta vastuun.
Edessä on suuri tuntematon, jos en pystykään vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin tai jos tiimini ei olekaan valmis antamiini lupauksiin. Pahin pelko kuitenkin helpotti, kun kerroin tiimilleni, mitä aion tehdä. Kukaan ei halunnut lähteä vaan kaikki jäivät tukemaan päätöstäni. Pelko tulevaisuudesta on edelleen läsnä, mutta sen lisäksi olemme innostuneita muutosten edessä.

Tiimi joka jäi ja miksi se on tämän tarinan parhautta
Yrittämisen parhaita puolia on ehdottomasti hyvä ja uskollinen tiimi. Sini on ollut mukana matkassa jo viisi vuotta, Emilia vuoden vähemmän ja Villekin on ehtinyt tuottaa tekstejä kanssamme jo reilun vuoden. Meillä on laajaa kokemusta pelaamisesta kasinoilla, välillä jopa yrityksen ja erehdyksen kautta.
Meillä kaikilla neljällä on hyvin samanlainen näkökulma siitä, millaista sisältöä meidän pitää Online Casino Suomen lukijoille tuottaa. Yksi pelkoni oli sekin, että miten he reagoivat, kun kerron yhdestä oman elämäni tärkeimmästä askeleesta. Olin kutsunut tiimin koolle jälleen Helsinkiin kuten tapana on. En muista, milloin olisin jännittänyt niin paljon kuin siinä hetkessä.
Kerroin ratkaisun, mihin olin päätynyt ja he uskoivat heti, että se on paras mahdollinen päätös. Silloin en vielä pystynyt lupaamaan heille edes mitään konkreettista. Se hetki oli kaiken keskellä kuitenkin täydellinen onnistuminen. Näin tiimini innostuksen heidän kasvoiltaan ja tiesin heti, että tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Jos tiimini ei olisi lähtenyt jatkamaan kanssani tätä yhteistä matkaa, en olisi ollut mitään järkeä ostaa sijoittajan osuutta itselleni. En tiedä, olisiko minulla ollut voimia etsiä uusia työntekijöitä vai miten olisin siinä tilanteessa toiminut. Vaikka edelleen jännitän tulevaisuutta, niin luotan siihen, että yhdessätekeminen toimii parhaalla mahdollisella tavalla.
Prosessi opetti neljä asiaa
Mielenkiintoista oli havaita, miten tapahtumat vuosien mittaan menivät eri tavalla kuin olin alun perin halunnut ja mihin olimme tiimissä sitoutuneet. Muutos oli hidas, mutta muutama selkeä virhe näin jälkeenpäin ajateltuna siihen mahtui.
Tee sopimukset tarkasti heti alussa
Sopimus sijoittajan kanssa ei ollut tarkalla tasolla ja alkuvaiheessa oli vain kiire tehdä töitä sekä saada rahallisesti hyvää tulosta. Kaikki on kirjoitettava paljon yksityiskohtaisemmin kuin me teimme. Niissä pitää kuvata tarkasti äänivalta, kontrolli sekä irtisanomisehto. Mitään ‘hoidetaan myöhemmin’ -lausekkeita ei saa olla, sillä tässä tilanteessa käytäntönä oli aina, että ne hoidettiin sijoittajan ehdoilla ja eduksi. Sopimuksen hiomiseen kannattaa todella käyttää aikaa eikä siirtää sitä hamaan tulevaisuuteen.
Älä koskaan luovu toimituksellisesta kontrollista vaikka raha kutsuisi
Tämä huomio ei koske pelkästään sisällöntuotantoa vaan se sopii myös tuotteisiin ja palveluihin. Jos palvelun, tuotteen tai sisällöntuotannon ydin on laatu, siitä luopuminen tarkoittaa aina, että tuote, palvelu tai sisältö muuttuu. Kaikki tapahtuu hitaasti eikä todellakaan yhdessä yössä. Kun itse havahduin tähän, oltiin menty sivustomme kanssa jo väärille raiteille. Uskon, että tämän on kokenut moni muukin yrittäjä. Vaikka raha on mitä mainioin houkutin, kannattaa kuitenkin pitää kiinni laadusta.
Hiljaiset erimielisyydet kasaantuvat
Mielestäni tämä oli yksi pahimpia omia kompastuskiviäni. Sain itseni kiinni siitä tosiasiasta, että annoin pienten asioiden ‘mennä läpi’. Jokaisessa tilanteessa ajattelin, että otetaan kunnollinen iso keskustelu siinä vaiheessa, kun tulee isompi erimielisyys. Loppujen lopuksi isoa erimielisyyttä ei koskaan tullut vaan ongelmat kulminoituivat sadasta pienestä erimielisyydestä. Siitä tuli vähitellen hallitsematon kaaos ja vasta, kun havahduin suunnan olevan väärä, pystyin ajattelemaan syvällisesti uutta linjaa ja yhtä isoa päätöstä.
Pelottavin vaihtoehto on toisinaan oikea
En voi kovin syvällä rintaäänellä sanoa, että tämä olisi mitenkään universaali totuus. Toisinaan pelottava vaihtoehto on pelottavin juuri siksi, koska se on myös huono. Myönnän, että minua valitsemani ratkaisu pelotti ja pelottaa edelleen. Olen kuitenkin sinut asian kanssa, sillä nyt tiedän tarkasti, mikä myös tulevaisuudessa pelottaa. Omassa tapauksessani vaihtoehto ei ole huono, siinä vain on omat riskinsä. Jouduin menemään aika rajusti omalle epämukavuusalueelle.
Mitä OCS:lle tapahtuu nyt
Olemme tehneet tiimin kanssa ison suunnitelman ja aloittaneet jo sen toteuttamisen.
Jos haluat tietää tarkemmin edellisestä, suosittelen lukemaan blogin OCS:n uusi luku. Kyseisen blogin kuvat kertovat omaa tunnelmaa, sillä kaikilla meillä oli jotenkin omituinen olo. Sivusto on pitkästä aikaa eli ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen menossa juuri siihen suuntaan kuin olen sen aina halunnut menevän. Nyt edetään jännityksen ja innostuksen keskellä.
Pelottavaa mutta niin koukuttavan innostavaa
Olen aivan varma, että päätökseni oli oikea. Samalla minun on todettava, että tiedän vasta vuoden päästä, oliko se myös kannattava.Tiimin kanssa meillä on paljon ideoita, mutta meidän on aluksi siivottava sivustomme ja vasta sitten pääsemme täyteen vauhtiin.
Voin myöntää, että pelot eivät katoa mihinkään vaan ne kulkevat sujuvasti rinnalla häiritsemättä yöunia. Voisin loputtomasti kiittää tiimiäni heidän tuestaan ja kaiken tämän kokemuksen jälkeen katson luottavaisesti tulevaan.
Jos joku olisi kysynyt minulta viime joulukuussa, ostaisitko partnerisi ulos yrityksestäsi? Olisin varmasti sanonut, että ehdottomasti sitä en tee. Hyvää tässä on se, että kukaan ei tätä kysymystä onneksi esittänyt. Tein päätöksen, joka tuntuu täysin mahdottomalta, mutta olen helpottuneempi kuin osaan edes sitä sanoittaa.
Kutsu keskusteluun ja yhteystietoni
Oletko itse ollut samassa tilanteessa? Millaiseen ratkaisuun silloin päädyit?
Kerro kommenttisi omasta tai tästä minun tapauksestani. Voit lähettää joko sähköpostia tai lähestyä oman sivuni yhteyslomakkeella.
Sähköposti: tomi@onlinecasinosuomi.com